• INSPIRE Geoportal
  •   Search
  •   Map
  •  Sign in

Tieosoiteverkko

MÄÄRITELMÄ: Tieosoitejärjestelmän avulla määritetään rekisteritietojen sijainti tietokannassa ja maastossa. Tieosoitejärjestelmä käsittää tietyn ajanhetken mukaiset tieosoitteet ja kuvauksen teiden välisistä yhteyksistä (tierekisterin solmut ja liittymät). Varsinainen tieosoite perustuu neljään tunnistetietoon, joiden avulla mikä tahansa tien piste voidaan paikantaa metrin tarkkuudella tietä pitkin tietyn tieosan alusta mitattuna. Nämä tunnistetiedot ovat tien numero, tieosan numero, ajoradan numero ja etäisyys tieosan alusta. Lisäksi eräiden tietolajien kohdalla käytetään sijainnin tarkennuksena tietoa puolesta ja tieosoitteen kasvusuuntaan nähden osa päällystetiedoista kerätään kaistan perusteella. Numeron lisäksi jokaisella tiellä on oma nimi.



Tienumerokartat:



Väylävirasto tuottaa tienumerokartat vuosittain 1. tammikuuta tilanteesta. Tienumerokartalla esitetään tieosoitejärjestelmän tiet ja tieosat numeroineen, sekä jakopisteiden paikat. Tienumeroita käytetään paikantamisen osoitetietona ja ne näkyvät tienkäyttäjille viitoituksessa. Tienumerointi perustuu tieluokkiin ja tieverkon muodostamiin yhteysväleihin, kun taas tieosanumeroinnilla jaetaan tie lyhyempiin hallittaviin tieosuuksiin.



Liikenteellisen merkityksensä mukaan maantiet luokitellaan valtateiksi, kantateiksi, seututeiksi tai yhdysteiksi.



- Valtatiet (1-39), palvelevat valtakunnallista ja maakuntien välistä pitkämatkaista liikennettä.

- Kantatiet (40-99), täydentävät valtatieverkkoa ja palvelevat maakuntien liikennettä.

- Seututiet (100-999), palvelevat seutukuntien liikennettä ja liittävät näitä valta- ja kantateihin.

- Yhdysteihin kuuluvat ne muut maantiet, jotka eivät kuulu edellä mainittuihin tieluokkiin.



Yhdysteistä merkittävimmät 4-numeroiset saattavat tapauskohtaisesti esiintyä viitoituksessa. 5-numeroisia ja mahdollisesti sitä suurempia numerosarjoja ei esiinny muualla kuin rekistereissä.



Valta- ja kantateiden numeroinnista vastaa liikenne- ja viestintäministeriö, seututeiden numeroinnista vastaa Väylävirasto ja yhdysteiden numeroinnista paikallisen ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri ‐vastuualue. Osoitejärjestelmään liittyvän tiennimen antamisesta maanteiden, katujen ja yksityisteiden eri jaksoille vastaa kunta.



Edellä selostetun numerointijärjestelmän lisäksi Suomeen ulottuu Eurooppa-tienumerointi



- E8 (Turku-Vaasa-Oulu-Kilpisjärvi)

- E12 (Helsinki-Tampere-Vaasa)

- E18 (Turku-Helsinki-Vaalimaa)

- E45 (Karesuvanto-Palojoensuu-Hetta-Kivilompolo)

- E63 (Turku-Tampere-Jyväskylä-Kuopio-Kajaani-Sodankylä)

- E75 (Helsinki-Lahti-Jyväskylä-Kemi-Rovaniemi-Utsjoki)



Maanteillä E-numero on vain lisänumeron ja eräänlaisen reittiopasteen asemassa, sillä kaikilla E-teillä Suomessa on viitoituksessa myös kansallinen tienumero näkyvissä.



Tiet kulkevat paikoitella kaupunkien hoitoalueiden läpi, jolloin tieosoitejärjestelmään tulee myös katuosuuksia mukaan. Tienumerokartoissa on kuvaustekniikalla erotettu maantienumeroilla olevat katuosuudet.



Katso myös seuraavasta linkistä teemakartta Suomen päällysteiden kunnosta: https://suomenvaylat.vayla.fi/theme/0/471798/7051886/1/?lang=fi

Simple

Date (Creation)
2015-01-01
Citation identifier
http://paikkatiedot.fi/so/1000040/tieosoiteverkko
Point of contact
Organisation name Individual name Electronic mail address Role

Väylävirasto

paikkatieto@vayla.fi

Owner

GEMET Themes, version 2.3,

  • Liikenne

GEMET - INSPIRE themes, version 1.0

  • Liikenneverkot

Theme
  • avoindata.fi

  • Tieosoitejärjestelmä

Alueellinen laajuus

  • Kansallinen

Paikkatietohakemiston asiasanasto

  • avoindata.fi

Access constraints
Other restrictions
Other constraints
julkista saatavuutta ei ole rajoitettu
Use constraints
Other restrictions
Other constraints
Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)
Spatial representation type
Vector
Denominator
20000
Language
Finnish
Topic category
  • Transportation
N
S
E
W
thumbnail




Reference system identifier
http://www.opengis.net/def/crs/EPSG/0/3067
Reference system identifier
http://www.opengis.net/def/crs/EPSG/0/3035
Distribution format
Name Version

GML

3.2.1

ESRI Shapefile

1.0

OnLine resource
Protocol Linkage Name

WWW:LINK-1.0-http--link

https://suomenvaylat.vayla.fi/

Suomen Väylät

OGC:WFS

https://avoinapi.vaylapilvi.fi/vaylatiedot/ows?service=wfs&request=getCapabilities

tiestotiedot:tieosoiteverkko

http://www.opengis.net/def/serviceType/ogc/wms

https://avoinapi.vaylapilvi.fi/vaylatiedot/ows?service=wms&request=getCapabilities

tiestotiedot:tieosoiteverkko

WWW:LINK-1.0-http--link

https://ava.vaylapilvi.fi/ava/Tie/Tieosoiteverkko/Tieosoiteverkko_pilkottu_1m

Tieosoiteverkko, pilkottu 1 metrin osiin

WWW:LINK-1.0-http--link

https://ava.vaylapilvi.fi/ava/Tie/Tieosoiteverkko

Tieosoiteverkko geopackage-tiedostona

Hierarchy level
Dataset

Conformance result

Title

KOMISSION ASETUS (EU) N:o 1089/2010, annettu 23 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2007/2/EY täytäntöönpanosta paikkatietoaineistojen ja -palvelujen yhteentoimivuuden osalta

Date (Publication)
2010-12-08
Explanation

Sääntöjenmukaisuutta ei vielä arvioitu.

Pass
No
Statement

Tierekisteriin on vuodesta 1975 alkaen kerätty tiedot valtion hallinnoimista maanteistä. Vuodesta 1989 alkaen myös maanteiden ominaisuuksien historia on säilytetty ko. tietojen muuttuessa. Väyläviraston sisäinen Tieosoitejärjestelmä on 1990-luvulla yhdistetty Maanmittauslaitoksen tuottamaan tiekannan geometriaan, jonka jälkeen verkon topologista eheyttä on korjattu 2000-luvulla.

Metadata

File identifier
e11a6ae1-73b8-40db-b7e8-b823c6f14ddc XML
Metadata language
Finnish
Hierarchy level
Series
Hierarchy level name

Aineisto

Date stamp
2025-05-19T16:14:48
Metadata author
Organisation name Individual name Electronic mail address Role

Väylävirasto

paikkatieto@vayla.fi

Point of contact
 
 

Overviews

Spatial extent

N
S
E
W
thumbnail




Keywords

Tieosoitejärjestelmä avoindata.fi
Alueellinen laajuus

Kansallinen
GEMET - INSPIRE themes, version 1.0

Liikenneverkot
GEMET Themes, version 2.3,

Liikenne
Paikkatietohakemiston asiasanasto

avoindata.fi


Provided by

logo

Share on social sites

Access to the catalogue
Read here the full details and access to the data.




  •   About
  •   Github
  •